Perusoikeuksien seurantatehtävän käynnistäminen
Hankkeella yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistolle perustetaan uusi seurantatehtävä EU:n seulonta-asetuksen ja menettelyasetuksen sekä ulkomaalaislain mukaisesti. Seurantatehtävässä yhdenvertaisuusvaltuutettu seuraa perusoikeuksien toteutumista seulontamenettelyssä ja rajamenettelyssä.
Hankkeen avulla vahvistetaan seurantatyön vaatimaa tietopohjaa ja osaamista, seurantatyölle laaditaan ohjeistukset ja koordinaatiota ja yhteydenpitoa eri toimijoihin luodaan ja tiivistetään. Näin edistetään sitä, että Suomessa on osaava ja ajantasaiseen tietoon perustuva monitorointimekanismi, jolla on selkeät ja yhdenmukaiset toimintamallit sekä toimivat yhteistyöverkostot. Lisäksi hankkeessa käynnistetään ja vakiinnutetaan varsinaista seurantatoimintaa, johon kuuluu tarkastusten tekeminen, muu asiakirjoihin ja tietokantoihin perustuva seurantatoiminta sekä suositusten antaminen ja niistä viestiminen.
Perustiedot
Rahasto: Rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukiväline BMVI
EU-rahoitus: 1 296 710,13 euroa
Hankeaika: 01.05.2026 - 31.12.2029
Erityistavoite: 1. Yhdennetty rajaturvallisuus
Avustuksen saaja: Oikeushallinnon erityisviranomaiset/YVV