Usein kysyttyä
-
Hankkeen ja toiminnan tulee lähtökohtaisesti toteutua suunnitelman mukaisena.
Mikäli operatiivisen tuen toimi toteutuu jostakin syystä huomattavasti pienempänä ja on ilmeinen riski, että kokonaistoteuma jää alle 200 000 euron, avustuksen saajan tulisi olla hyvissä ajoin ennen toiminnan päättymistä yhteydessä hallintoviranomaiseen.
-
Ei voi. Kohderyhmä tulee pystyä todentamaan.
Lisäksi on huomioitava, että jos hankkeen kohderyhmää ovat kolmansien maiden kansalaiset, tulee avustuksen saajan varmistaa, että hankkeen järjestämään toimintaan osallistuvat henkilöt ovat kolmansien maiden kansalaisia. AMIF-rahaston sääntöjen mukaan avustuksen saajalla on velvollisuus todentaa hankkeen toimintaan osallistuvien henkilöiden kuuluvan avustuspäätöksessä määriteltyyn kohderyhmään.
Jos kohderyhmää ei ole todennettu ohjeistuksen mukaisesti, voidaan toiminnoista aiheutuneet kustannukset katsoa tukikelvottomiksi.
-
Kyllä. Myös muita kyseisen erityistavoitteen indikaattoreita voi raportoida, vaikka niitä ei ole asetettu avustuspäätöksessä. Kaikkiin raportoituihin indikaattoreihin pätee samat todentamissäännöt.
-
Ei tarvitse. Arvonlisävero-ohjausta ei ole tarvetta hakea ja toimittaa, mikäli hankkeessa ei ole tosiasiallisia arvonlisäverollisia kustannuksia.
-
Ei voi. EU- näkyvyydestä huolehtiminen on hankeviestinnän minimivaatimus ja tukikelpoisuuden edellytys. Logon puuttuminen ja tiedotusvelvollisuuden noudattamatta jättäminen on peruste hylätä kustannus.
-
Palkkakustannuksiin voi sisällyttää kuukausittaisten palkkakustannusten lisäksi sosiaaliturvamaksut sekä muut lakisääteiset ja virka- ja työehtosopimuksiin perustuvat kustannukset. Lisäksi vuosiloma-ajan palkat sivukuluineen voi sisällyttää palkkakustannuksiin siltä osin kuin ne on ansaittu hankekauden aikana.
Palkkakustannuksiin voidaan sisällyttää ainoastaan hankkeessa työskentelevien henkilöiden palkkakustannuksia.
-
Kustannuksia ei eritellä sen mukaan millä rahoituksella kustannukset katetaan. Hankkeissa EU-avustuksella korvataan 75% tai 90% kaikista hankkeen hyväksytyistä kustannuksista. Loppuosa kustannuksista jää hankkeen omarahoituksella, tai muulla julkisella tai yksityisellä rahoituksella katettavaksi.
-
Hankekirjanpitoon tulee viedä ne hankkeesta aiheutuneet kustannukset, jotka raportoidaan tosiasiallisina kustannuksina. Esimerkiksi henkilöstön palkkakustannukset viedään hankkeen kirjanpitoon vain, kun ne korvataan tosiasiallisina kustannuksina. Vastaavasti 7%:n ja 1%:n kustannusmallilla korvattavissa hankkeissa kirjanpitoon merkitään tosiasiallisina kustannuksina korvattavat kustannukset. Operatiivisen tuen osalta hankkeen kirjanpitoon merkitään kaikki operatiivisella tuella korvattavat kustannukset.
Prosenttimääräisinä korvattavia välillisiä kustannuksia ei viedä hankkeen kirjanpitoon.
Organisaation muuhun kirjanpitoon kaikki kustannukset tulee kirjata kirjanpitolain mukaisesti.
-
Raportointi koostuu väliraporteista sekä loppuraportista. Avustuspäätöksessä on määritelty raportoinnin tarkat määräajat. Toimitettavien raporttien määrä riippuu hankkeen tai toiminnan pituudesta, mutta pääsääntöisesti raportointi hallintoviranomaiselle tapahtuu puolen vuoden välein. Väliraportti tulee toimittaa noin 1,5 kk raportointijakson päättymisen jälkeen ja loppuraportti 2 kk hankkeen tai toiminnan päättymisen jälkeen. Tarkasta määräajat kuitenkin avustuspäätöksestäsi.
-
Kyllä. Siirronsaajien osuudet EU-avustuksesta ja omarahoitusosuudesta voi sopia siirronsaajien kanssa. Rahaston säännöt eivät aseta niille ylä- tai alarajoja.